PÄÄESIINTYJÄT

PÄÄESIINTYJÄT

YLÄKERRAN LAVALLA!

VESA HAAJAN KLUBILLA!

Yläkerta aukeaa klo 20

Keikka alkaa klo 21

Liput 12€
Ennakkoon Tiketti.fi 10€

 



Pääesiintyjien Lättähatun paluu-albumin julkaisukiertue saapuu Vantaalle!!

Vuonna 1993 Suomea hämmästytti ja ihastutti vanhojen Suomi-filmien heinälatoromantiikasta ja jatsahtavasta rockabillypopista ideoita ammentava Pääesiintyjät-yhtye, jonka kappaleet ”Sua aattelen”, ”Iiris” ja ”Älä ota pitkätukkaa” soivat taajaan radioaalloilla. Orkesteri ehti vielä loppuvuodesta julkaisemaan kokopitkän albumin, joka oli kekseliäästi saanut nimen ”Pitkäsoitto”. Tämän jälkeen yhtye häipyi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.

Liki 30 vuodessa Pääesiintyjistä on kuitenkin muodostunut kulttibändi, jota toistuvasti on vuosien varrella pyydetty palaamaan keikkalavoille.

Pääesiintyjät teki odotetun paluun lavoille 2019 ja mikä parasta myös studioon, sillä helmikuun 7. päivä 2020 ilmestyi levyllinen rillumareibillyä Pääesiintyjien uuden albumin "Lättähatun paluu" muodossa. Valinnanvaraa riittää koska tämän päivän digikanavien lisäksi levy luonnollisesti myös julkaistaan CD-levynä, LP-levynä ja C-kasettina.

Yhtyeen kokoonpano on kokenut pieniä viilauksia. Alkuperäisjäsenet Mika Jokinen (kitara) ja Pete Salomaa (läskibasso) ovat saaneet seurakseen Agentsista tutun laulusolistin Vesa Haajan sekä rumpali Timo Järvisen.

Info

  • 21.11.2020

Copyright © 2020 Vantaan Shamrock | SiteEngine © Megative Tmi. All Rights Reserved.